SALONGINPÖYTÄ, 1840-1850-LUKU

Pöydän naarmuille kulunut lakkapinta haluttiin saada jälleen säihkyväksi. Jalkaosa oli erinomaisessa kunnossa. Koska puu oli kauniisti haalistunut ja pintakäsittelynä ranskalainen kiillotus, oli ratkaisu helppo; kiillotuksen elvyttäminen.

Viilutus oli tehty pääosin palisanterilla, joka on tuoreena hyvinkin tummaa. Mikäli lakkapinta olisi poistettu, olisi ollut riski, että jossakin kohdassa olisi tumma, haalistumaton puu kaapiutunut esiin. Tämän ja turhan työn välttämiseksi elvytettiin kiillotus. Siinä pahimpia naarmuja täytettiin ja sen jälkeen koko pöydänkanteen tehtiin pintakiillotus uudelleen.

Näin ollen jalka ja kansi ovat täysin yhtenäisesti haalistuneet, ja molempien pinnat ovat nyt siistit.

Sulje ikkuna