LAIVAN PUOLIMALLI

Laivamalli oli kärsinyt mittavia savu- ja kuumuusvahinkoja tulipalossa.

Laivalla on omistajalleen suuri tunnearvo, ja se haluttiin palauttaa mahdollisimman pitkälle vanhaan ja tuttuun asuunsa.

Ensimmäinen työvaihe oli poistaa pistävä savunhaju koko esineestä. Tämä vaihe käsitti ensimmäisen puhdistuksen ja sen jälkeen hajua alettiin imeyttää kemiallisesti, mutta turvallisesti. Mitään pikaisia mutta ennustamattomia keinoja ei haluttu käyttää kohteen suuren tunnearvon takia.

Hajun poistamisen jälkeen alkoi varsinainen puhdistustyö, joka käsitti noen poistamisen. Mallin pikkutarkka valmistaminen ja voimakas moniulotteisuus tekivät työstä tavanomaista haastavamman.

Kuumuuden aiheuttamat vauriot koskivat maalipintoja varsinkin purjeissa ja taustassa sekä köysistössä pääosin katkenneita lankoja. Purjeiden irti palaneet pinnat poistettiin ja maalattiin uudelleen. Taustamaalauksen kuumuuden aiheuttama pienempi kupruilu päätettiin jättää osaksi laivamallin historiaa.

Köysistön täydentäminen tehtiin hyödyntämällä vanhoja lankoja ja niiden puuttuessa mustalla samannäköisellä langalla.

Lopuksi nokiseksi palanut lasi uusittiin ja kehyslistojen lyöntimetallipinta uusittiin.

Sulje ikkuna